feeling a little blue

Palasin takaisin koululle pari päivää sitten. Ja nyt jo muistan miksi oloni on ollut täällä hankala. Ihmiset on kireänä, syrjivät toisia, ja käyttäytyvät itsekkäästi. Varsinkin omassa lähipiirissä. Ja nyt jotenkin tunnen oloni ulkopuoliseksi. En tiedä johtuuko se valinnoista olla ottamatta jonkun ihmisen puolta asiassa joka on ollut läsnä jo jonkin aikaa, johtuuko se minusta vai johtuuko se pelkästään kateudesta tai jostain muusta. Mutta tuntuu jotenkin ulkopuoliselta. Haluaisin vaan pois täältä. Ihmisten pariin jotka eivät arvostele minua tai kohtele minua vähempiarvoisena.

Huolestuttavalta näyttää

Lopputyö on loppusuoralla. Olon pitäisi keventyä, muttei kevenny. Miksi? Koska hommat kusee ihan kympillä. Varsinainen työ on jo valmis, mutta kirjallinen osuus on täysi fiasko. Olen tehnyt eri versioita, olen koitanut saada mielipidettä ja apua henkilöiltä joiden pitäisi auttaa tässä, mutta ne ovat liian kiireisiä luokan idioottien tietokoneongelmien ratkaisemisessa -_- että onpa ihan vitun kiva. Jos hommani kaatuvat tähän, niin Inarijärven rannoille alkaa kesästä huuhtoutua ruumiita, perkele.

takaisin parantolaan

Kävin sitten melkein viikon pikku levolla kotipuolessa. Lekurit eivät oikeastaan osanneet auttaa, sain jotain mömmöjä taas vaihteeksi. Mutta sen sain tietää että tarvitsen lasit, ja että se selittää niskakipuja. Ei tietenkään kaikkia mutta joitakin. Oli muutenkin mukava viettää aikaa kavereiden kanssa, ja viikonloppua rakkaan ihmisen seurassa. Arkeen palaaminen on vaan vähän vaikeaa. Juuri kun sain uskoteltua itselleni ettei eräs elämääni hämmentävä ihminen ole niin rasittava kuin muistelin, kyseinen ihminen todisti uskotteluni heti vääräksi -_- ja joudun kestämään vielä pari viikkoa sitä kauheata anteeksipyytelyä siitä että vastaa vaikkapa "söin jo pekonia aamiaiseksi, joten en taida tänään ottaa lättyjä" tai "saa nähdä tulenko alakertaan". Kauhean tekoviatonta käytöstä, sanon minä. Oikein kuvottaa katsoa miten moneen ihmiseen se tehoaa. En tajua mikä sen ihmisen ongelma on, mutta päätellen käytöksestä se on aika helvetin iso -u- ha ha ha.

Olo on kuin vanhalla marionetilla...

...jonka osa osalta hajoaa palasiksi. Selkä, hartiat ja niskat on täysin jumissa, aiheuttaen epämiellyttävän päänsäryn, korvasäryn ja leukasäryn, ja lonkkakin on paskana. Koko ajan sellainen olo että kohta tulee totaalinen blackout enkä herää enää siitä. Hyvin pelottava ajatus. En halua että niin käy. Kerrankin kun elämässäni on syy olla, miksi näin pitää käydä? Tämä ei ole reilua... :(

Moralisoijat ovat sitten ihania

Tänään ihan hyvä päivä. Lopputyöhommat meni tosi hyvin eteenpäin, ei siinä mitään. Mutta alkoi taas ahdistamaan sosiaalielämä, kiitos erään luokkatoverini ja hänen syyllistävän puheensa ja asenteensa. Helvetti, minkä minä sille voin jos ympärilläni olevat ihmiset eivät tule keskenään toimeen? Onko se niin väärin että yritän tehdä oman oloni siedettäväksi sen sijaan että kulutan kaiken energiani muiden tyydyttämiseen? Eivätkä ne ole ikinä tyytyväisiä. Teeppä kerrankin itse omat päätöksesi ja vähintään yhdestä suunnasta sataa paskaa niskaan. Koita miellyttää toista osapuolta ja saat syytöstä toiselta puolelta. Alan olla kovin väsynyt ja kyllästynyt tähän...fiaskoon...joka tällä hetkellä pyörii ympärilläni. Pitäisi varmaan ryhtyä erakoksi ja tiuskia kaikille, siten olisin reilu ja tasapuolinen joka ikiselle hiton ihmiselle eikä tarvitsisi tuntea oloani ihmishirviöksi asioista joita joko teen tai yleensä jätän tekemättä >_> Anteeksi jos vaikutan itsekkäältä. Anteeksi jos asetan omat tarpeeni muiden edelle. Mutta olen vain yksi minä. En voi jakautua moneksi osaksi tai erakoitua. Ja olen väsynyt ja kyllästynyt saamaan rintakipuja jokikisestä asiasta jota sosiaalielämässäni teen ja josta jälkeenpäin saan kuulla. On muutenkin stressi päällä, älkää kiltit pahentako sitä. Muuten en kestä. Tunnun muutenkin hajoavan päivä päivältä yhä enemmän, sekä fyysisesti että henkisesti. Älkää vaatiko minulta enempää kuin tällä hetkellä kykenen antamaan.

Aloitin sitten blogituksen

Kaverin ehdotuksesta ajattelin aloittaa blogaamisen. En ole tehnyt tällaista pitkään aikaan ja saa nähdä kuinka pitkään muistan tämänkin sivuston x'> mutta siltikin. Täällä ollaan.

Elämässä on vähän kiireitä, koulun lopputyön teko on vaiheessa. Kirjoittelen kirjallista osuutta ja päätä särkee. Pitäisi varmaan levätä vähän enemmän...tai sitten ei. Mutta sinnillä vaan eteenpäin :)